Henkeäsalpaava Baikal

11 Hei

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitkän junamatkailun jälkeen olimme onnellisia saapuessamme Baikaljärven tuntumassa sijaitsevaan Irkutskin turistikaupunkiin. Innostus paistoi molempien kasvoilta, kun tiesimme että kohta pääsisimme tutustumaan Venäjän pyhään mereen ja sen shamaaneista sekä kansantarinoista tunnettuun suurimpaan saareen, Olkhoniin. Odotuksemme olivat korkealla ja olimme lukeneet alueesta paljon hyvää. Sinne päästäksemme olisi meidän kuitenkin ensin kestettävä jo hieman liiankin tutuksi tullut puolenpäivän mittainen hengenvaarallinen minibussiralli.

Jotenkin sitä jaksaa aina kerrasta toiseen ihmetellä mistä näitä ääliökuskeja aina löytyy ja toisaalta miten aina onnistummekin löytämään sen kylän kaheleimman kaverin oman ajoneuvomme ratin taakse. Tälläkin kertaa meidän oma Mäkinen oli saanut päähänsä samaiseen määränpäähän matkalla olleen kaverinsa kanssa laittaa sellaisen kilpa-ajon pystyyn, että kaasu- ja jarrupolkimen sijaan auton olisi yhtä hyvin voinut varustaa pelkällä on/off-kytkimellä.

 

 

 

 

 

 

Vauhti ei hiljentynyt edes tien päällystetyn osuuden loputtua ja niinpä itse ajokkimmekin alkoi tuntien tärisemisen jälkeen olla rallitaipaleen iloa täynnä. Lopulta vain muutama kilometri ennen määränpäätä vauhtimme päättyikin isoon pamaukseen ja hävityn rallin tunnelmissa ei kuskimme auttanut kuin nöyristyä oman tekomersunsa alle kaivamaan vararengasta esiin. Sivuhuomatauksena kerrottakoon, että täälläpäinhän imago ja brändit ovat kaikki kaikessa ja jos ei raha riitä oikean mersun ostamiseen, niin korealaisesta riisikupista saa etumerkin vaihtamalla varsin vakuuttavan vastineen, eikö totta?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Määränpäähän vihdoin päästyämme alkoi sydämen sykkeemme kuitenkin nopeasti tasaantua ja huomiomme kiinnittyä yhä enemmässä määrin ympäröivän luonnon vaikuttavuuteen. Se toi mieleemme muistikuvia niin Galapagokselta kuin Patagoniastakin ja oli vaikea uskoa kuinka sen kaiken loputtoman metsän keskeltä oli avautunut tällainen luonnon paratiisi, joka ei näyttänyt lainkaan siltä Venäjältä, josta olimme viimeiset 5000 kilometriä nauttineet.

Seuraavana aamuna mielekuvamme Baikaljärvestä paranivat entisestään, kun heräsimme tutkimaan majapaikkamme lähialueita usvaisessa aamuhämärässä. Sumu hälveni hiljalleen tutkimusmatkamme edetessä ja paljasti lopulta muutaman tunnin vaeltelun jälkeen koko alueen ympäriltämme. Tuntui kuin olisimme pelanneet koko aamun videopeliä missä uuden alueen tutkimalla saa hiljalleen aina vähän lisää aluetta näkyviin kunnes lopulta kaikki alueet on tutkittu, eikä mitään ole enää pimeän peitossa. Ehkä tämän pitkään kestäneen jännityksen ja tutkimisen ansiosta onnistuimmekin saamaan irti jo tästä pelkästä lähialueiden tutkimisesta niin paljon, ettemme kokeneet tarvitsevamme Baikaljärveltä enää yhtään enempää.

 

 

 

 

 

 

 

Olimmekin lopulta niin haltioisamme ensimmäisen aamun tapahtumistamme, että nähtyämme samaisena iltana muiden matkaajien kuvia saaren muista osista, päätimme jättää hieman tyyrinä pitämämme valmisretket väliin ja jäädä nauttimaan lopuiksi päiviksikin vain majapaikkamme lähialueista.

 

Lisää kuvia:

 

Baikaljärvi
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: