Joulukalenteri, Luukku 7: Suolakenttiä, laguuneja sekä flamingoja

7 Jou

Chilestä Boliviaan siirtymisen päätimme suorittaa suositulla kolmipäiväisellä jeeppireissulla Uyunin suola-aavikon halki. Edessä oli hurjia maisemia sekä paluu korkeuksiin ja kylmyyteen.

Rajalla nautitun aamupalan jälkeen pääsimme vaihtamaan minibussista itse jeeppeihin ja suuntasimme kohti päivän nähtävyyksiä. Matkamme saikin aivan mahtavan alun, kun heti ensimmäisellä pysähdyspaikallamme, Valkoisella laguunilla, onnistuimme nappaamaan varsin upean kuvan liikkeelle lähteneistä flamingoista. Tätä kelpaa esitellä.

Päivä jatkui vauhdilla erilaisia ja ennen kaikkea erivärisiä laguuneja ihaillessa. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme myös saavuttaneet koko kolmipäiväisen reissumme korkeimman kohdan, n. 4800 metriä, ja siellä sijainneet höyrygeysirit. Onneksemme kukaan porukastamme ei ollut saanut korkeanilmanalan oireita, sillä ensimmäisenä päivänä nousua oli tullut yli kaksi kilometriä. Tiedä sitten oliko kyse pelkästä onnesta vai kenties niistä kokalehdistä, joita koko jeeppilastimme popsi kuskimme kannustamana.

Ensimmäinen iltamme huipentui punaiselle laguunille, jonne siirryimme nimenomaan kuvailemaan flamingoja. Sadat jollei tuhannet linnut järjestivät meille mitä erikoisempia näytöksiä aina kaulailusta keskenäiseen kinasteluun. Suurin mielenkiintomme kohdistui tästä huolimatta pariin paikalle ihmetelemään saapuneeseen laaman, jotka jaksoivat viihdyttää kamerat kädessä heiluneita turisteja lähes loputtomiin.

Toinen päivä jatkui siitä mihin olimme ensimmäisenä päivänä päässeet. Näimme lisää laguuneja, flamingoja sekä kilometreittäin karuja aavikkomaisemia. Kuten viime päivien teemaksi oli muodostunut, koimme jälleen yhden rengasrikonkin, mutta muuten päivä ei tuntunut tarjoavan mitään kovinkaan ihmeellistä. Tästä syystä koko vuorokauden suurimmaksi kertomisen aiheeksi muodostui lähinnä toisen yömme hotelli, joka oli tehty kokonaisuudessaan suolasta (petyimme tosin hieman, että kylpyhuoneesta löytyi suolakaakeleiden sijaan ihan perinteiset keraamiset laatat =)

Viimeisenä päivänä oli edessämme jälleen varsin omaperäinen ja erilainen päivä. Keskityimme lähes pelkästää varsinaisiin suolakenttiin ja niiden kaivostoiminnan katseluun. Käväisimme myös lyhyellä visiitillä suolakenttien keskellä nousseelle kaktussaarelle, mutta todellisuudessa suurin osa ajasta kului suolakentillä makaillessa sekä lukuisia alla olevan tyylisiä kuvia napsiessa.

Ennen päivämme ja koko reissumme päätöstä pääsimme vielä vierailemaan junien hautausmaalla. Ruostuneet rautakasat tarjosivat tietysti aivan loputtomasti kuvattavaa valokuvaharrastajille ja otimme itsekin niiden parissa tovin. Nämä nähtyämme oli kuitenkin todettava harmillinen tosiasia: unohtumaton suolakenttävisiittimme oli päättynyt.

Lisää kuvia:

Bolivia – Salar de Uyuni
Mainokset

Yksi vastaus to “Joulukalenteri, Luukku 7: Suolakenttiä, laguuneja sekä flamingoja”

  1. Sanna joulukuu 7, 2010 klo 8:53 am #

    Mikko: Eikös ne olleetkaan strutseja noi vaaleanpunaiset 😉

    t: Siskosi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: