Tervetuloa miljonäärien huvipuistoon!

15 Kes


”Hong Kong on kallis”, meille kerrottiin, mutta todellisuus iski vasta ensimmäistä kertaa silmillemme yrittäessämme löytää tästä kaupungista järkevänhintaista majoitusta. Harvassa paikassa tällä matkalla olemme nimittäin onnistuneet tuntemaan itsemme niin köyhiksi kuin Hong Kongissa. Ehkä olemme matkanneetkin kokoelmassa ”maailman halvimpia maita”, mutta silti. Meidän päiväbudjettimmehan ei riitä täällä edes syömiseen.

Halpaa ruokaa Hong Kongin alueelta, tai ainakaan sen pääturistikeskittymästä Kowloonista, on tosissaan hankala löytää. Yritimme tarkastaa Supermarkettien hintatason ja ravintolat, mutta lähes poikkeuksetta hinnat ylittivät jopa Suomen hintatason. Halvimmaksi vaihtoehdoksi osoittautuikin mikäs muu kuin McDonald’s ja sen kahden euron value meal. Kahdeksan päivän Hong Kong visiitistämme muodostuikin tämän myötä varsinainen Supersize Me – kokemus, kun halvan iltatarjouksen perässä riensimme aina samaisen firman tiloihin. Siinä yhdessä iltaisin Big Maceja napostellessamme mietimmekin vain, kunpa olisimme 10-vuotiaana olleet niin onnekkaita, että olisimme saaneet syödä joka päivä mäkkärissä. Näin muutamaa vuotta myöhemmin, kun tuokin hohto on alkanut jo hieman hiipumaan.

Luksusliikkeiden lisäksi Hong Kongista löytyy kuitenkin muutakin. Meitä, joiden pankkitilien ainoat 6-numeroiset luvut ovat miinusmerkkisiä, lähestyy jos jonkinnäköistä kauppiasta. ”Rolex, fake rolex, tailor, tailor” huutelut kantautuvat korviisi väistämättä kävellessäsi Nathan Roadin neonvalovärjättyä katua eteenpäin. Jokaisessa kävelykadun kulmassa on lisäksi 10 kaveria työntämässä kouraasi, jos jonkinnäköistä flaijeria. Itse asiassa katukuva on kuin suoraan markkinoinnin kirjasta, jossa kerrotaan ”älä tee näin”.

Pieneksi väkirikkaaksi alueeksi huomioituna, täältä löytyy kuitenkin myös jotain yllättävää, nimittäin huomattavia määriä viheralueita. Itse asiassa Hong Kongin alueesta peräti 75 prosenttia on viheralueiden peitossa. ”Tulla nyt sitten vaeltamaan Hong Kongiin”, kuulostaa ehkä hieman enemmän vitsiltä kuin todellisuudelta, mutta tottahan se on. Hyvä mahdollisuus siihen täältä kyllä löytyy.

Meidän parhaimmaksi kokemuksemme muodostui kuitenkin yksi kokonainen päivä paikallisessa huvipuistossa, Ocean parkissa, jonka valitsimme täällä myös sijaitsevan Aasian ainoan Disneylandin sijasta. Kuultuamme nimittäin jälkimmäisen puiston olevan täynnä lähinnä kiinalaisia lapsuutensa elämättä jättäneitä eläkeläisiä pyörimässä possujunissa ja että suurin osa siellä olevista laitteista tylsistyttää jo 9-vuotiaat lapsetkin, päätimme me, Kirsi 11v. Ja Mikko 9 ja puol vee, jättää Hessu Hopo -korvat tällä kertaa ostamatta ja suunnata kilpailijoiden leiriin.

Tämä osoittautuikin mainioksi päätökseksi. Saimme samalla nimittäin rustattua hyvän sarjan asioita pois kuvitteelliselta ”toteuta tällä matkalla”-listaltamme. Pääsylipun hintaan kuuluneet köysiratasajelut sekä heliumpalloilut olivat nimittäin melkoisia plussia. Näiden lisäksi onnistuimme näkemään myös kokoelman niitä eläimiä, jotka olimme alkumatkallamme onnistuneet missaamaan. Paikka olikin meille enemmän eläintarha kuin huvipuisto, mutta joka tapauksessa suosittelemme visiittiä jokaiselle täällä piipahtavalle.

Muuten Hong Kongissa oleilumme kului lähinnä blogi-päivityksiä tehden. Saimmehan kerrankin nauttia sensuroimattomasta sekä nopeasta nettiyhteydestä.

Ai niin ja melkein unohtui sanoa: jos joku teistäkin onnistuu hukkaamaan Bangladeshin reissullaan ATM/rahanvaihtokuittinsa ja käteen sattuu jämään 100 dollarin edestä paikallista rahaa, jota kukaan ei missään suostu vaihtamaan (vi%/u), niin Hong Kongista löytyy rahanvaihtopiste, joka otti vastaan melkein mitä tahansa =) Kirsi ja Mikko kiittää: seuraavan viikon budjetti turvattu! =D

Lisää kuvia:

Hong Kong
Mainokset

2 vastausta to “Tervetuloa miljonäärien huvipuistoon!”

  1. Johanna kesäkuu 16, 2010 klo 7:42 pm #

    Ai löysihän se Mikko Macin tältäkin reissultaan… minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa … nyt sitten pääsit joka päivä mäkkiin syömään, kun ei ollut ”järkevä” kummitäti mukana ;D!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: