Kymmenen päivää Tiibetissä, osa 2

22 touko

Päivä 3.

Eilispäivän seikkailut vielä mielessä heräsimme uuteen aamuun. Kaikki näyttikin jälleen lupaavalta, sillä taivas oli sininen ja jo majapaikkamme pihalta onnistuimme näkemään Mount Everestin pohjois-seinämän. Tuntui mukavalta ajatella, että vain hieman reippaan tunnin ajomatkan jälkeen pääsisimme ihailemaan Everestiä vielä lähempää, itse perusleiristä käsin.

Heti Tingrin ulkopuolelle päästyämme ajatuksemme kuitenkin irtosivat hetkeksi pois Mount Everestistä. Ympäröivä luonto oli nimittäin onnistunut jälleen muuttumaan niin radikaalisti, ettemme meinanneet uskoa silmiämme. Kameran räpsintä olikin lähes hysteeristä ja valokuvanottopysähdykset venyivät loputtomiin. Viimeistään näitä maisemia katsellessa aloimme myös hiljalleen miettiä olisikohan Yhdysvaltain avaruusohjelma NASA erehtynyt lähettämään Marsiin matkalla olleen luotaimen todellisuudessa Tiibetiin – sen verran toiselta planeetalta kotoisin olevalta kaikki edessämme ollut nimittäin näytti.

Lähes 90 kilometrin off-road ajelun jälkeen alkoi majapaikkamme häämöttää jo horisontissa. Ennen sinne saapumista pysähdyimme kuitenkin vielä kerran ja täydensimme samalla tämän matkan superlatiivikohdevarastoamme käväisemällä maailman korkeimmassa luostarissa, Rongphu Monasteryssa. Hienosta statuksestaan huolimatta ei kyseisessä rakennelmassa juuri nähtävää ollut, mutta saimmepahan taas yhden rastin ruutuun.

Pikaisen luostarivierailun jälkeen pääsimme itse majapaikkaamme, Everestin turistiperusleiriin (5 200m). Tämä isoista teltoista muodostettu ”hotellikeskittymä” on siis tarkoitettu vain alueella vieraileville turisteille, vuorikiipeilijöiden perusleirin sijaitessa vielä n. 3 kilometriä lähempänä vuoren huippua. Syötyämme päivällisen pääsimme tietysti käväisemään nopeasti varsinaisessa perusleirissäkin katsomassa vuorikiipeilijöiden telttoja, mutta muutamien kuvien jälkeen olimme enemmän kuin valmiita palaamaan takaisin majapaikkaamme. Maisemat viimeisten kilometrien aikana eivät nimittäin juurikaan parantuneet.

Päivä 4.

Aamulla herätessämme näimme sen kuinka nopeasti sääolosuhteet muuttuvat näillä korkeuksilla. Alle 12 tunnissa oli koko perusleirimme nimittäin peittynyt lumeen, eikä Everestin huipusta ollut tietoakaan. Sankka sumuverho peitti näkyvyyden joka suuntaan ja kiitimmekin onneamme, että olimme edellisiltana onnistuneet näkemään kaiken kirkkaalla taivaalla. Oppaammekin kertoi, että aina välillä huippu ja koko vuori jäävät tänne tulevilta turisteilta näkemättä, mikä saattaa hieman potuttaa etenkin kun lystistä on yleensä joutunut maksamaan melkoisesti. Perusleirillä odottelu ei myöskään usein auta asiaan, sillä sumun hälveneminen saattaa viedä jopa useita päiviä.

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti seuraavaa majoituspaikkaamme, Lhatsea. Sumun peittämien vuorien välisiä lumisia väyliä pitkin ajaessamme ei valokuvattavaa juurikaan ympärillämme ollut, vaikka normaalisti matkamme varrelle olisi sattunut muutamakin varsin hyvä näköalapaikka. No, se ei meitä haitannut. Olimme jo saaneet kuvia vaikka millä mitoin ja toisaalta oli ihan mukavaa vaihtelua saada vähän luntakin ympärillemme.

Päivä 5.

Sumu oli taas poissa ja näkymä taivaalla oli pilvetön. Tänään olisi tosin vuorossa vain temppeleitä, temppeleitä ja vielä kerran temppeleitä. Illalla saavuttuamme Tiibetin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Shigatseen, olimmekin läkähtyä Buddhalaisuudesta. Hotellihuoneemme onneksi tarjosi jotain mitä meillä ei ollut moneen päivään ollut, nimittäin suihkun ja vieläpä kuuman sellaisen. Siellä pitkään rentouduttuamme sekä hieman Tiibetiläistä lempiruokaamme jakin lihalla täytettyjä pastanyyttejä, momoja, syötyämme yritimme unohtaa kaiken päivän aikana kokemamme ja valmistautua näkemään lisää temppeleitä tulevina päivinä.

Päivä 6.

Lisää temppeleitä, Buddhalaisuutta ja kullattuja patsaita. Olo on kuin rippikoulussa. Yksikin Buddha-patsas, niin joku menee naruun!

Päivä 7.

Aamulla herätessämme olivat mielemme jälleen positiiviset. Ohjelmassa ei nimittäin ollut yhden yhtä temppelivierailua, vaan saisimme taas keskittyä pelkkiin luonnon ihmeisiin. Pieni harmistus nousi kuitenkin mieliimme sumun keräydyttyä näkökenttämme eteen, mutta siitä huolimatta jaksoimme uskoa, että muutosta siihenkin olisi vielä tulossa.

Vähän matkaa ajettuamme sää alkoikin hiljalleen muuttua. Ensin tuli tosin lumisadetta ja sitten vielä rakeita, mutta lopulta kirkas sininen taivas pilkotti edessämme aivan kuin tilauksesta. Viimeisen ajopäivämme korkeimpaan kohtaan Karo-Lahan (5 045m) päästyämme olosuhteet olivatkin jo lähes täydelliset. Edessämme kohonnut jäätikkö loisti auringon valossa ja hiljattain sataneen lumen peitettyä kaikki lähialueet, oli paikka kokonaisuudessaan aivan upean näköinen – ehkä jopa kaunein tähän mennessä näkemistämme. Myös oppaamme kertoi, ettei ollut koskaan nähnyt kyseistä aluetta tähän vuoden aikaan yhtä kauniina. Ei ihme siis, jos olimme hieman ihmeissämme.

Jatkettuamme matkaa eteenpäin ei näkeminen kuitenkaan millään tavalla päättynyt. Muutaman kymmenen kilometrin päässä sijainnut Yamdrok-Tso –järvi nimittäin sai meidät jälleen kerran yllättyneiksi. Ensinnäkin, miten ihmeessä yli 4000 metrissä voi olla yli 72 kilometriä pitkä järvi?

Turkoosin värinen, lumihuippuisten vuorten ympäröimä vesi yhdistettynä järven laitamia kiertäneeseen vihreään peltoon oli ehkä sitä valokuvauksellisinta maisemaa ikinä. Harmiksemme useimmat näköalapaikat olivat keränneet myös huiman määrän paikallisia ”valokuvaa minua ja maksa siitä itsesi kipeäksi”-tyyppejä, joiden hihassa roikkuminen ei juuri edesauttanut maisemista nauttimista. Päädyimmekin lopulta ohittamaan suurimman osan näköalapisteistä ja suorittamaan koko loppumatkan valokuvaukset lähinnä liikkuvasta autosta käsin.

Lisää kuvia:

Kiina – Tiibet
Mainokset

2 vastausta to “Kymmenen päivää Tiibetissä, osa 2”

  1. Visa kesäkuu 20, 2010 klo 1:19 pm #

    Moi, osaatteko sanoa minkä kokoinen toi Everestin ylin pieni kolmionyppylä on, noin niinkuin leveydeltään? Saisi vähän mittasuhteista kuvaa… upeita kuvia! =)

    • Mikko ja Kirsi kesäkuu 21, 2010 klo 1:57 am #

      Moi, valitettavasti ei oo kyllä mitään havaintoo, mut voit yrittää hakee googlen kuvahaulla kuvia Everestistä ja sen kiipeämisreiteistä, toi kuva on siis pohjoispuolelta. Toinen tapa saada jotain käsitystä on se, et jos katsot everestin seinämään meidän lantioiden kohdalta, niin suurin piirtein sillä korkeudella me seistiin ja korkeus oli 5200 metriä. Yläpuolelle jäävää matka on siis vielä 3 650 metriä, joten ehkä antaa pientä käsitystä =)

      Voit myöskin lähtee mun (Mikon) mukaan kiipeemään joskus, jos saan lottovoiton =DD

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: