Kymmenen päivää Tiibetissä, osa 1

19 touko


Aivan upeaksi kokemukseksi muodostuneen Nepalin vaellusreissumme jälkeen oli vuorossa yksi tämän kevään etukäteen odotetuimmista tapahtumistamme: 10-päivänen automatka Kathmandusta Lhasaan Friendship Highwayta pitkin. Tämän reissun tekeminen oli ollut suunnitelmissamme jo aivan matkamme alusta asti ja itse asiassa yksi suurin syy siihen ettemme olleet tammikuussa siirtyneet Intiasta suoraan Nepaliin, vaan suunnanneet ensin Malesian kautta Bruneihin ja siitä eteenpäin. Maantie Tiibetin ja Nepalin välillä ei nimittäin ole aina auki talvikuukausien keskellä.

Tiibet on yksi niistä harvoista maailman alueista, joka on onnistunut säilyttämään oman mystisyytensä tähän päivään asti. Ennen vuotta 1959 ei tämä osa maailmasta ollut saanut juurikaan ulkomaalaisia vierailijoita ja vielä tänäkin päivänä sinne matkaaminen on hyvin harvojen ulottuvissa. Siinä missä aikaisemmin esteinä Tiibetiin matkaamiseen toimivat lähinnä sitä ympäröineet korkeat vuoristot, on suurin syy nykyiseen tilanteeseen lähinnä Kiinan Kommunistisen puolueen matkailurajoitukset, jotka muun muassa kieltävät itsenäisen matkailun koko alueella. Tämä pakottaakin kaikki sinne matkaavat turistit osallistumaan valmismatkoille, joista voi halvimmillaan valmistautua maksamaan jopa 500 euroa henkilöltä.

Ensimmäisiä googlauksia tehdessämme olimmekin turhautua useiden matkatoimistojen huikeisiin hintoihin. Monet tarjotuista paketeista maksoivat nimittäin useita tuhansia euroja henkilöltä, mikä olisi aivan liikaa meidän budjetillemme. Matkailuvinkkejäkään ei ollut juuri saatavilla, koska emme tunteneet tai ainakaan tietäneet ketään, joka olisi alueella käynyt. Lopulta löysimme kuitenkin matkan tarjoajan, jonka paketissa oli kaikki tarvitsemamme edelleen melkoisen korkealla hinnalla, mutta ainakin useita satoja euroja halvemmalla kuin muilla tarjoajilla. Niinpä useiden meilinvaihtojen jälkeen päädyimme varaamaan matkamme heidän kauttaan.

Seuraavassa pieni matkapäiväkirja itse matkastamme:

Päivä 0.

Ennen varsinaista matkalle lähtöämme kävimme tutustumassa matkanjärjestäjämme tiloihin Kathmandussa. Toimistoon sisään astuttuamme olimme todella tyytyväisiä valitsemaamme matkanjärjestäjään. Halvasta hinnasta huolimatta kaikki nimittäin näytti olevan niin kuin pitikin ja toimisto ympäristö itsessään antoi vaikutelman hyvin asiallisesta ja laadukkaasta matkanjärjestäjästä. Vielä kun meitä vastassa ollut yhteyshenkilömme ilmoitti alkuun saavamme täysin yksityismatkan, emme voineet kuin hymyillä (olimme etukäteen ilmoittautuneet matkalle, jossa ryhmäkoon piti olla 2-8 henkeä).

Valitettavasti ei hyvää, ellei myös jotain huonoa, sillä Kiinan suurlähetystö oli myöntänyt meille ainoastaan 20 päivän mittaisen viisumin, joka ei riittäisi millään kaikkeen Tiibetin jälkeen suunnittelemaamme (ryhmäviisumilla voi matkustaa Tiibetin jälkeen koko muussa Kiinassa sen voimassaolon mukaisesti). Asiasta teki ikävän etenkin se, että olimme etukäteen Suomesta hommanneet 2*45-päiväiset viisumit, jotka mitätöitiin näiden ryhmäviisumien myöntämisen yhteydessä. Nyt olimme siis maksaneet Kiinan viisumeistamme yhteensä n. 148 EUR (114 dollaria + 60 euroa) henkilöltä ja saaneet vastineeksi 20 päivän oleskeluluvan. Mielessämme käyneet sanat kyseisen valtion viisumipolitiikasta eivät olleet tuolla hetkellä painokelpoisia.

Päivä 1.

Varsinainen matkamme alkoi aikaisin oman kuljettajan hakiessa meidät hotelliltamme. Edessä oli ensimmäiseksi noin 4 tunnin mittainen ajomatka Kathmandusta Kodariin, Nepalin ja Tiibetin väliselle raja-asemalle, sekä tyypillisesti noin pari tuntia kestävä rajatarkastusmuodollisuus. Matka rajalle sujuikin varsin huolettomasti oman kuljettajamme kaahatessa kiemuraisia vuoristoteitä eteenpäin. Harmiksemme maisemat olivat suurilta osilta sumun peitossa, mutta onnistuimme siitä huolimatta näkemään syviä kanjoneita ja lukuisia pieniä vesiputouksia.

Raja-asemalle päästyämme olikin sitten vuorossa melkoinen rajatarkastus. Harvoilla raja-asemilla nimittäin läpivalaisun lisäksi matkustajat joutuvat avaamaan omat matkalaukkunsa kahteen kertaan ja esittelemään tullivirkailijalle kaikki kantamansa tavarat sekä perustelemaan niiden mukana kuljettamisen: ”Tässä ovat alushousuni ja tässä on snorkkeli..”, tullivirkailija: ”mutta eihän Tiibetissä voi snorklata”, me: ”olemme maailman ympäri matkalla”, tullivirkailija: ”mitä tarkoitatte?”.. no saatte varmasti idean..

Syyhän näihin tarkastuksiin on yksinkertaisesti se, ettei Tiibetiin saa tuoda aivan mitä tahansa. Esimerkiksi 14. Dalai Laman kuvaa samoin kuin Tiibetin lippua on turha kuvitella saavansa raja-asemalta yli. Kaikenlaisen muunkin painomateriaalin kanssa pitää olla tarkkana, nimittäin mitään Kiinaa arvostelevaa tekstiä ei mukana pidä kantaa. Matkaoppaassamme kerrottiin myös tarinoita, joissa esimerkiksi Kiinan Lonely Planetia ei ollut saanut tuoda rajan yli, koska siinä Taiwan on esitetty omana maanaan – Kiinan historiaa tuntevat ymmärtävät varmasti asian arkaluontoisuuden.

Rajamuodollisuudet ohitettuamme oli vuorossa tutustuminen varsinaiseen oppaaseemme sekä autonkuljettajaamme. Molemmat heistä olivat Tiibetissä syntyneitä ja koko elämänsä eläneitä, mikä lisäsi tyytyväisyyttämme matkanjärjestäjäämme kohtaan. Tiibetiläisten oppaiden oli nimittäin kerrottu olevan oppaina moninkertaisesti parempia ja asiantuntevampia kuin vastaavat muualla Kiinassa syntyneet. Näin meillä olisi tulevien päivien aikana mahdollisuus saada tietää myös hieman siitä mitä Tiibetissä oikeasti tapahtuu.

Lyhyen esittelyn sekä lupa-asioiden hoitamisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti ensimmäisen yömme majoitusta Nyalamia (3 750m). Tien rajakaupunki Zhangmusta Nyalamiin oli kerrottu olevan todella rankka ja huonokuntoinen, mutta onneksemme kyseiselle pätkälle oli viime vuonna valmistunut aivan upouusi maantie, jota pitkin ajelu oli varsin rentouttavaa. Totta puhuaksemme, tämä taisi olla paras tähän mennessä Aasiassa näkemämme maantie. Maisematkin olivat kuin suoraan automainoksista. Autonkuljettajamme meinasi hieman jopa turhautua, kun Mikko pyyteli autoa pysähtymään vähintään 5 minuutin välein ottaakseen kuvia ympäröivistä maisemista.

Päivä 2.

Aamuherätyksen saatuamme ja kaikki vaatteet päälle puettuamme ryntäsimme aamupalalle. Yö oli ollut kylmä ja paksuista peitteistä huolimatta molempien kurkut olivat hieman käheinä. Onneksemme ilma ulkona näytti lupaavalta ja piristi mieltämme. Taivas yläpuolellamme oli nimittäin sininen ja pilviä oli varsin vähän näkyvissä.

Aamupalan syötyämme lähdimme suuntaamaan kohti 200 kilometrin päässä sijainnutta seuraavaa majoituskaupunkiamme, Tingriä (4 390m). Matkanteko sujui edellispäivän tapaan varsin vauhdikkaasti upouusia ja moitteettomia teitä pitkin. Ajotiet olivat edelleen kuin automainoksista ja maisemat näyttivät todella jylhiltä ja yksinäisiltä. Vastaantulevaa tai muutakaan liikennettä ei ollut olemassa oikeastaan ollenkaan ja niinpä saimme hurjastella täysin yksinämme keskellä valtavaa luonnonkauneutta.

Lyhyen pysähdyksen matkallemme teki saapuminen Shung La Passille (5 200m). Näkymät vetivät melko sanattomiksi mihin suuntaan tahansa katsoikin. Tästä paikasta pystyi muun muassa näkemään kokoelman maailman 8-tonnisia vuorenhuippuja: Mount Everest (8 848m), Cho Oui (8 153m), Mt. Makalu(8 463m) jne. Ei ihme, että kameran muistikortti täydentyi kyseisellä stopilla =D

Noin puolituntia kestäneen pysähdyksemme jälkeen jatkoimme jälleen matkaa. Varsinaisia kuvanottopysähdyksiä teimme vielä muutamia, mutta muuten loppumatka oli hyvin nopeasti ajettu. Tingriin saavuttuamme kello olikin vielä kohtalaisen vähän ja niinpä oppaamme ehdotti, että lähtisimme katsomaan lisää korkeita vuorenhuippuja viereiselle mäennyppylälle.

Idea kuulosti meistä hyvältä ja lähdimme välittömästi matkaan. Olimme kuitenkin ymmärtäneet oppaamme tarkoittaman kukkulan aivan väärin ja niinpä mittasuhteiden sokaisemina lähdimme tallaamaan kohti lähes 10 kilometrin päässä sijainnutta mäennyppylää, joka tosin näytti kuin se olisi sijainnut aivan vieressä. Puolimatkassa aloimmekin hiljalleen miettiä, ettei tämä ehkä ollut se mäki, jota oppaamme oli tarkoittanut (matkanteko sinne tuntui nimittäin hyvin raskaalta), mutta emme antaneet sen haitata, vaan jatkoimme päättäväisesti matkaamme.

Pienen helpotuksen matkamme tekoon teki onneksemme paikallisen kyläläisen saapuminen kohdallemme moottoripyörällä. Hän tarjosi meille kyydin mäennyppylän viereen ja säästi meiltä ainakin tunnin verran kävelyä (4 500 metrissä kävelyvauhti kun ei ole mitään Konosmaista). Mäenpäälle kiivettyämme olimme joka tapauksessa uupuneita. Istahdimme alas ja katselimme suut ammollaan ympäröivää luontoa. Ympärillä näkyi kaikkea: rankkoja sadekuuroja, hiekkamyrskyjä ja ennen kaikkea aivan upeita vuoria. Olimme sanattomia ja makasimme paikallamme useita tunteja.

Paria tuntia ennen pimeän tuloa lähdimme kuitenkin palaamaan takaisin majoitukseemme. Pysähdyimme vielä katsomaan auringonlaskua aivan hotellimme kupeeseen, kunnes lopulta riensimme majapaikkaamme iltapalalle. Meitä vastassa ollut oppaamme oli ollut huolissaan ja käynyt etsimässä meitä. Hän luuli meidän joutuneen sotilaiden vangiksi. Todennäköisestihän meillä ei olisi ollut edes lupaa olla alueella, jonne menimme. Joka tapauksessa, oppaamme tokaisi hymyillen: ”olette varmasti ensimmäiset ulkomaalaiset, jotka ovat tuolla käyneet”.

Lisää kuvia:

Kiina – Tiibet
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: