Lento Bangladeshiin

10 touko

Parin päivän lepäilyn jälkeen oli aika siirtyä Kuala Lumpurin lentokentälle odottelemaan Dhakaan lähtevää lentoamme. Formulakuskin ottein meitä kentälle kyydittäneen bussikuskin ansiosta saavuimme odotusaulaankin jo lähes 2 tuntia ennen koneemme lähtöä. Check-in oli jo avautunut lähes tunti sitten, mutta siitä huolimatta jonot meidän lennolle olivat tukkia koko aulan. Syykin oli selvä: useimmat kanssamatkaajamme eivät olleet ymmärtäneet matkatavaroiden painorajoja ja lähes jokaisella meidän edessämme jonottaneella oli tavaraa vähintään yhden kuutiometrin edestä.

Nopean yhteenlaskun tehtyämme päätimmekin turvautua omatoimiseen check-iniin kentän itsepalveluautomaateilla. Näin saimmekin ohitettua jonot vaivattomasti ja ehdimme vielä päivälliselle ennen koneemme lähtöä.

Passin tarkastukseen siirryttyämme oli helppoa huomata kenttävirkailijoiden tuskastumiset. Viimeisten kuukausien aikana Intiaan ja Bangladeshiin avatut lentoyhteydet olivat tuoneet tälle vielä pari kuukautta sitten niin nopealle kentälle paljon uutta väriä. Nyt uusilta, ensi kertaa ulkomaille päässeiltä matkustajilta, puuttui passeja, lentolippuja, departure-kortteja eli käytännössä katsoen kaikki tärkeä ja oleellinen. Jonottamisestakaan ei Intialaiseen tapaan tullut mitään, kun jokainen takaa tullut rynni jonojen ohi luukulle hoitamaan omia asioitaan. ”Minä ensin ja muut vasta sitten” mentaliteetti oli valtaamassa kenttää.

Lähes sirkukseksi muodostuneen passintarkastuksen jälkeen oli vuorossa turvatarkastus, joka ei paljon paremmalta näyttänyt. Jonotuksesta ei edelläänkään voinut juuri puhua ja turvatarkastuksen merkitys jäi muutenkin hyvin häilyväksi suurimman osan kanssamatkustajistamme kävellessä kaikki tavarat kourassa läpi metallinpaljastimien. Ilmeet vartiohenkilökunnan kasvoilla olivat näkemisen arvoiset.

Odotusaulaan siirryttyämme ei ollut vaikea tunnistaa missä oma lähtöporttimme oli. Aulan päästä päähän venynyt monihaarainen odotusjono kertoi kyllä suunnan. Tuskaisen pitkän jonotuksen jälkeen jono saatiin kuitenkin purettua ja oli aika siirtyä itse koneeseen. (Hauskana sivutietona mainittakoon myös, että Check-inin jälkeen meidän passit tarkastettiin ainakin 5 kertaa, joista jokaisen kohdalle jouduimme jäämään odottamaan tietoa saammeko astua koneeseen vai emme, koska meillä ei ollut etukäteen hommattuja viisumeita Bangladeshiin. ”Visa on arrival” oli kuitenkin meidän lisäksi myös heidän tietojensa mukaan mahdollista Suomen kansalaisille ja niinpä pääsimme lopulta koneeseen.)

Alas istuttuamme emme oikein tienneet oliko tämä osa paikallista piilokameraa vai todellisuutta. Toiminta ympärillämme oli nimittäin suoraan ”Hei me lennetään”-tyylisestä elokuvasta. Kuvitelkaahan lentokone täyteen murrosikäisiä poikia, joiden kotikasvatus ei ole onnistunut opettamaan kieltosanan merkitystä ja jotka tekevät kaiken ohjesääntöjen vastaisesti, sillä erolla että kyseessä ei ole murrosikäiset pojat vaan aikuiset miehet. Lentoemäntien kehotuksista huolimatta lähes puolet ympärillämme olleista miehistä nimittäin puhuivat puhelimeen vielä lentokoneen liikkuessakin. Siinä samassa vaihdettiin myös vielä paikkoja, käytiin ottamassa meistä kuvia (mahtihupia seurata koneen ainoita valkoihoisia) ja heiluttiin penkeillä edes-takas. Turvallista matkaa!

Itse lento sujui yllätykseksemme kovin mutkattomasti ja erinäköisiltä välikohtauksiltakin säästyttiin. Lentokentälle astuttuamme suuri osa kanssamatkustajistamme hävisi samalla, kun me yritimme metsästää ”Visa on Arrival” tiskiä. Lopulta Visa-hakemus tiski löytyi, mutta se näytti lähinnä siltä, ettei siellä ole ollut yhtään työntekijää viimeiseen kymmeneen vuoteen. Epäluuloiset katseet kasvoillamme pyörimme ympyrää, kunnes eräs mies lähestyi meitä. ”Do you need VISA?”, kysymys ponnahti ilmoille ja olimme löytäneet etsimämme.

51 dollarin maksun, useamman eri byrokratiavaiheen ja tietysti ”lahjus”-pyyntien (tarjosimme 2 dollaria ja vastineeksi tuli ”maybe next time”) jälkeen olimme valmiita poistumaan tuloaulasta.

Edessä olikin seuraavaksi 15 kilometrin matka kaupungin keskustaan sekä majapaikan metsästäminen. Vaihtoehtoja oli olemassa 2: lähes ilmainen bussi, josta meillä ei ollut mitään tietoa tai 500-kertaa kalliimpi taxi, joka veisi meidät hotellin ovelle. Tammikuun lopussa varatessamme näitä lentolippuja olimme olleet pipot tiukasti silmillä ja valinneet maahan saapumispäiväksi Bangladeshin uuden vuoden aaton, joka tässä tapauksessa tarkoitti vuoden suurinta juhlaa ja kaupungin 13 miljoonan ihmisen muodostamaa tiesulkua keskustan ympärille. Näin jälkikäteen sanottuna tämä oli ”erittäin vahva ratkaisu”. 3 tunnin 40 asteen helteessä lähes paikallaan ruuhkassa istumisen jälkeen kiitimmekin vain itseämme päätöksestämme valita taxin. Bussilla tuskin olisimme päässeet perille ennen seuraavaa aamua.

Ihmisjoukkojen läpi päästyämme ja löydettyämme ensimmäisen hotellivaihtoehdon ei tinkiminen tai toisen majapaikan löytäminen kiinnostanut. Otimme vastaan mitä saimme ja olimme hiljaa tyytyväisiä.

Mainokset

2 vastausta to “Lento Bangladeshiin”

  1. Johanna Touko 11, 2010 klo 5:41 am #

    Hei,
    kuulostaa sellaiselta lennolta, johon meijän perhe ei olisi koskaan päässyt mukaan .. Timo olisi kääntynyt viimeistään koneen ovelta pois ;D!

    • Mikko ja Kirsi Touko 18, 2010 klo 4:40 am #

      Me aletaan kait jollain tavalla oleen jo vähän liian tottuneita kaikkeen älyttömään, niin ei käyny tuo ees mielessä =D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: