Yangon – rahanvaihtoa ja jalokivien loistoa

31 Maa


Yangoniin saapumisen, majapaikkaamme sisään kirjautumisen sekä lyhyen virkistäytymisen jälkeen oli edessämme ensimmäinen tutustuminen myanmarilaisiin tapoihin rahanvaihdon merkeissä. Myanmarissahan ei tunnetusti ole pankkiautomaatteja eivätkä luottokortit käytännössä toimi missään, joten kaikki matkan aikana tarvittavat rahat on tuotava itse mukanaan maan ulkopuolelta (mieluiten dollareina) ja vaihdettava vasta paikan päälle tultua. Vaihdettavien rahojen kanssa tuleekin olla tarkkoja, sillä vaihdettavaksi tarkoitettujen setelien odotetaan olevan uusia, puhtaita, suoria ja täysin moitteettomia, muuten ei vaihto paikalliseen valuuttaan luonnistu. Opaskirjojen mukaan myös paikallisilta kyateilta pitäisi vaatia samaa, mutta todellisuudessa Myanmarin rahat näyttävät usein alla olevan kuvan mukaisilta ja kelpaavat siitä huolimatta aivan hyvin maksuvälineinä kaikkialla.

Itse rahanvaihto on täällä myös monella tavoin kokemus. Suurin Myanmarin seteli on nimittäin arvoltaan 1 000 kyatia, eli n. 1 US$, joka tarkoittaa että 100 dollarin vaihtokaupasta saa 100 kappaleen nipun paikallisia seteleitä kouraansa. Vaihtaminen tapahtuu lisäksi lähes poikkeuksetta mustassa pörssissä, koska virallinen kyatin kurssi on niin rajusti yliarvostettu (saat vähemmän kyateja dollareista) ettei virallisissa pankeissa vaihtaminen yksinkertaisesti vain kannata.

Mustan pörssin mukana tulee tietysti myös riski ja sehän tekee vaihdosta vielä hieman jännittävämpää. Ei nimittäin tarvitse olla taikuri ymmärtääkseen, että seteleillä tehtävät silmänkääntötemput ovat pienen harjoittelun jälkeen melko yksinkertaisia toteuttaa. Niinpä kuulimmekin valitettavan useista huijauksista, joissa esimerkiksi nipuissa annetuista 100 dollarin seteleistä yksi oli muuttunut yhtäkkiä 1 dollarin seteliksi – tulos, joka ei ole tietysti kovinkaan kiva etenkään maassa, jossa ei ole automaatteja.

Turvallista rahanvaihtoa suosiville hyvä paikka vaihtaa rahaa onkin ihan oma hotelli, jossa kurssit ovat usein noin 3-4 % alle katukaupan. Meistä rahanvaihto hotellissa oli kuitenkin aivan liian tylsä kokemus ja niinpä suuntasimmekin paremman vaihtokurssin perässä kohti toista hyvin varteen otettavaa vaihtopaikkaa, Yangonin Bogyoke Aung San Marketia. Kyseinen markkinapaikka on nimittäin ympäristöineen aivan täynnä rahanvaihtajia ja etenkin sen pääkäytävällä sijaitsevien jalokivikauppojen omistajat tunnetaan luotettavina vaihtokumppaneina. Siellä on tarjolla myös virallisesti koko maan parhaimmat kurssit, joten muualta ei juuri kannata enää edes etsiä.

Muualla rahanvaihtamisesta myös varoitellaan, eikä turhaan. Todennäköisesti jokaista Yangonin kadulla kävelevää turistia lähestyy nimittäin useampiakin rahanvaihtajia, jotka tarjoavat toinen toistaan korkeampia kursseja. Myös me saimme huomiota sekä lukuisia tarjouksia osaksemme ja eräs intialaismies onnistui jopa siistillä pukeutumisellaan ja järkevällä kurssillaan suostuttelemaan meidät kauppaansa vaihtamaan rahaa. Juttu alkoi kuitenkin heti rahanlaskun jälkeen haiskahtaa huijausyritykseltä, emmekä lopulta suostuneet vaihtamaan rahojamme. Kyseinen henkilö alkoi nimittäin valittaa setelimme tunnuskoodista heti sen jälkeen kun huomasi ettemme suostuisi vaihtamaan kuin vain yhden setelin kerrallaan (vrt. äsken mainittu silmänkääntötemppu). Lopulta löysimme kuitenkin luotettavat vaihtokumppanit ja saimme kaiken hoidettua aivan ilman ongelmia.

Rahanvaihdoista selvittyämme olikin sitten vihdoin aika alkaa tutustua itse Myanmariin ja sen entiseen pääkaupunkiin Yangoniin. Tutustumisen päätimme toteuttaa omin voimin kävelemällä kaupunkia ympäri, joka osoittautuikin näin jälkeenpäin katsottuna mainioksi ratkaisuksi. Reilun kolmen tunnin kierroksellamme kaupungin keskustassa näimme ja koimme nimittäin mitä merkillisimpiä asioita: kadulla 10 metrin välein olleita aikuisvälinekojuja, ällöttäviä ruokatiskejä, lukuisia ennustajia sekä tietysti paikallisia ihmisiä perinteisine kasvomeikkeineen ja hameineen (myös miehet kulkevat täällä hameet päällä!). Yksi huvittavimmista eteemme sattuneista näyistä oli myös paikallinen autokoulu, jossa pienet maastoajoneuvot kiersivät kahdeksikon muotoista rataa, vähän niin kuin huvipuistossa. Yksi liikuttavimmista taas se, kun kaupungin köyhempään väestöön kuuluvat lapset myivät virvoitusjuomia niille parempiosaisille, joilla oli varaa leikkiä järven rannalle rakennetulla aidatulla leikkialueella. Kaupungin puistothan olivat kaikki maksullisia, eikä edes myyjillä ollut asiaa alueille maksutta.

Kävelyretkemme lopuksi saavuimme itse kaupungin päänähtävyydelle, kaupungin pohjoispuolella sijaitsevalle, Shwedagon Payalle. Tämä reilusti koko kaupungin yläpuolelle kohoava kullattu pagoda on Myanmarin Buddhalaisten keskuudessa yksi tärkeimmistä uskonnollisista paikoista ja koko maan kansallinen ylpeys. Pagoda on lisäksi ympäristöineen aivan valtavan hyvässä kunnossa, kaunis katsella ja myös erittäin hyvä osoitus maan merkittävistä luonnonrikkauksista. Pagodan huipulle on nimittäin kultakellojen ja -tankojen lisäksi ripustettu myös lähes pari tuhatta paikallista alkuperää olevaa jalokiveä, joiden heijasteita voi alueelta yrittää metsästää.

Olimmekin saapuneet Pagodalle jo hyvissä ajoin päivällä, jotta ehtisimme tutkia varmasti kaikki alueen kulmat ennen auringon laskua. Muutaman tunnin kiertely alueella kuitenkin riitti ja niinpä jouduimme lopulta istahtamaan alas odottelemaan auringonlaskua ja sen mukanaan tuomaa täydellistä tunnelmanvaihdosta. Päätöksemme asettua paikoillemme osoittautui sattumalta aivan erinomaiseksi, sillä se antoi samalla rohkeuden useille paikallisille opiskelijoille lähestyä meitä ja tulla vaihtamaan käsityksiä Myanmarista sekä sitä ympäröivästä maailmasta. Keskusteluissa vierähtikin lähes pari tuntia, jonka aikana meiltä kysyttiin mitä ihmeellisimpiä asioita: ”Millainen oli ensimmäinen bussimatkasi?”, ”kerro minulle tarina, jossa on opetus” jne.

Hauskaa oli myös huomata kuinka paikalliset tuntuivat pitävän kaikesta. ”Rakastan lunta”, sanoi esimerkiksi eräs seuraamme liittynyt tyttö. ”Oletko koskaan nähnyt lunta?”, kysyimme heti sen kuultuamme. ”En ole, mutta rakastan sitä”, tyttö vastasi jälleen. Useimmat asiat paljastuivatkin vasta viimeisen vuosikymmenen aikana maahan levinneiden satelliittitelevisioiden tarjoamiksi haavekuviksi. Oli kysymys sitten asioista Myanmarissa tai sen ulkopuolella, ei kukaan ollut niitä oikeasti nähnyt, mutta kaikki silti sanoivat nähneensä. Ja olivathan he todella sen kaiken nähneetkin, tosin vain televisiosta käsin.

Yksi paikalle sattunut 25-vuotias kirjallisuuden opiskelija onnistui myös tarjoamaan meille hyvin älykästä keskusteluseuraa lähes tunnin ajaksi. Hänen englannin kielensä oli nimittäin hyvin sujuvaa ja tietotaitonsa Myanmarista sekä sitä ympäröivästä maailmasta lähes erinomainen. Hän haaveilikin tulevaisuudessa journalistin urasta, mutta kertoi samalla todellisuuden siitä kuinka hankalaa se on maassa, jossa ei ole kunnon sananvapautta. Hänen puheistaan paljastui myös karu totuus, jonka mukaan suuri osa yliopistokoulutuksen saaneista päätyy kaikesta huolimatta taksikuskeiksi ja katukauppiaiksi. Mahdollisuudet kun eivät täällä ole aivan samanlaiset kuin länsimaissa.

Keskustelu hänen kanssaan olikin erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. Opimme paljon ja keskustelun päätyttyä hän monien muiden tapaan oli myös hyvin kiitollinen saamastaan keskustelumahdollisuudesta. Hän kutsui lopulta meidät jopa omaan majapaikkaansa, luostariin (luostarit tarjoavat täällä ilmaisen majoituksen köyhille ja samalla mahdollisuuden maalaisille tulla asumaan kaupunkeihin opiskelua varten), mutta valitettavasti emme erinäköisistä syistä johtuen voineet tällä kertaa ottaa tarjousta vastaan.

Illan saavuttua ja timanttien heijasteet nähtyämme olimme todella tyytyväisiä päivän saldoon. Ensimmäinen päivämme Myanmarissa oli onnistunut ja koko maa vaikutti juuri niin mielenkiintoiselta kuin olimme kuvitelleet. Olimme kirjaimellisesti haltioissamme.

Lisää kuvia:

Myanmar – Yangon
Mainokset

Yksi vastaus to “Yangon – rahanvaihtoa ja jalokivien loistoa”

  1. Juha marraskuu 3, 2010 klo 10:22 am #

    Tuo että idässäkin päädytään yliopistosta duunarityöhön, yllätti minut kyllä. Itse asiassa ällistyin tuosta tiedosta täysin. Olen ollut siinä uskossa, että siellä yliopistokoulutus meinaa suoraan pääsyä paremmaksi kansalaiseksi. Aivan kuten täällä kotona ennenvanhaan. Olen ollut siinä uskossa, että ainoastaan meillä länkkärivaltoissa on elämä on niin outoa, että tehtaillaan tohtoreita, jotka sitten lakki kourassaan siivoavat käytäviä. Kysyntä ja tarjonta kun eivät kohtaa.

    Tämä oli kiva päivitys tietoihini. Ei elämä näköjään ole sitten enää missään kiveenkirjoitettua. Sellaista se siis vaan oli aikoinaan. Ennen kun oli niin, että kun oikeaan perheeseen syntyi, niin yliopiston jälkeen tultiin herroina ulos omistamaan maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: