Tubing ja Kuolemanvaaralliset Bileet

Odotettua lyhemmäksi jääneen Luang Prabangin vierailun jälkeen oli vuorossa siirtyminen Laosin ja ehkä jopa koko Indokiinan alueen kuuluisimpaan bilekaupunkiin, Vang Viengiin. Matkaa kaupunkien välillä on linnuntietä vain hieman reippaat 100 kilometriä, mutta vuoristorataa muistuttavan tien takia ajokilometrejä kertyy lähes tuplat. 6 tunnin pahoinvoinnin ja kaartelun jälkeen olo olikin kuin opiskelijawapun jäljiltä. Pää oli sekaisin ja vatsassa kiersi kaikki viimeisen viikon aikana nautittu. Ulkona odottanut tukahduttava kuumuus ei auttanut juuri asiaa, mutta tänne oli tultava kokemaan ja näkemään, mitä on Tubing.

Ensivaikutelma Vang Viengista olikin vakuuttava. Kaduilla käveli hieman liian ahtaisiin vaatteisiin pukeutuneita teinityttöjä sekä proteiinipirtelöt kourassa kasvaneita gorilloja tienlaidasta toiseen. Lähes jokaisella oli laastari tai sideharso jossain kohtaa vartaloa. Ihoalueiden paljaat kohdat olivat lisäksi täynnä spray-maaleilla ja tusseilla piirrettyjä mainoksia sekä älykkäitä lausahduksia, kuten ”syö pa%#&a”.

Majapaikkamme ei ollut juuri katukuvasta poikkeava. Meitä vastassa ollut brittiläinen respatyöntekijä, Nic, oli valmiiksi jo sen verran aineissa, että muutenkin hankalasta brittiaksentista oli lähes mahdotonta ottaa selvyyttä. Seinälle kirjoitetut säännöt, joissa kehotettiin vierailijaa varautumaan muun muassa seksistisyyteen, ylihinnoitteluun ja huonoon asiakaspalveluun, joka voi yltyä jopa fyysiseksi väkivallaksi, ehkä selventävät asiaa. Kaikesta huolimatta, halusimme antaa kaupungille mahdollisuuden.

Hyvän, edullisen illallisen sekä lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen onnistuimmekin katsomaan kaupunkia uusin silmin. Bilettävät, sieniä syövät ja Family-Guyta 24 tuntia päivässä katsoneet zombit ajautuivat nimittäin omiin paikkoihinsa, eivätkä juuri häirinneet meitä. Kaiken lisäksi täältä tuntui löytyvän kaikki mitä tarvitsisimme suunnitelemamme Lao-elämäntyylin omaksumiseen. Vielä kun onnistuimme seuraavana aamuna löytämään matkatoimiston, joka suostui ottamaan Myanmarin viisumimme hoidettavakseen, oli kiiremme ohi ja päätimme jäädä kaupunkiin kokonaiseksi viikoksi.

Ensimmäiset päivät kaupungissa kuluivat harmiksemme pientä flunssaa parannellen majoituksemme sisäpuolella. Samalla hostellimme ilmainen keskivertoa nopeampi langaton verkkoyhteys tuli tarpeeseen ja antoi meille mahdollisuuden päästä kärryille taas muutamista katsomistamme jenkkisarjoista. Parin päivän makailun ja sisäilmanhengittelyn jälkeen kaipuu ulkoilemaan yltyi kuitenkin liian suureksi ja niinpä lähdimme vihdoin kokeilemaan Tubingia.

Aloitimme aamun sulloutumalla kumirenkaidemme kanssa ahtaaseen ja kapeaan noin 500 metriä pitkään luolaan. Luolan sisällä ei ollut virtausta ja niinpä 1,5 tunniksi venynyt räpiköintimme luolan päähän ja takaisin osoittautui todelliseksi urheilusuoritukseksi. Juuri ostamamme vesitiivis laukku sekä meillä ennestään ollut sukelluskamerakotelo tulivat myös tarpeeseen. Urakasta oli nimittäin vaikea selvitä ilman kastumista. Mikon rahavyö ei tosin kestänyt reissua niin hyvin kun olisimme toivoneet ja tuloksenahan oli rahanpesua kunnon Laolaiseen tyyliin. Rahojemme kuivattelu paluumatkan Tuk-tuk-kyydissä mahtoikin olla hupaisaa seurattavaa kanssamatkustajillemme.

Lounaan jälkeen siirryimme varsinaiselle Tubing-paikalle. Kello oli jo yli puolen päivän, bileet kovaa käynnissä, promillet nousussa ja ihmiset heiluivat keinuissa 10 metriä vesirajan yläpuolella. Ei ollut vaikea kuvitella, että suomalaisen juhannus-kunnon saavutettua kaikki ympärillä olevat houkutukset mutapaineineen, jättivesiliukumäkineen ja -hyppytorneineen olisivat vaikuttaneet vieläkin houkuttavimmilta. Menoa ei hidastanut lainkaan se, että veden syvyys oli suurimmilta osilta vain muutamia kymmeniä senttejä ja paikoitellen pintaan nousevat kivet veitsen teräviä. Ei tarvitse ainakaan ihmetellä miksi Vang Vieng on tunnettu ”kuolemanvaarallisista bileistä”.

Täältä ilman kolhuja selviäminen vaatiikin todella hyvää tuuria tai sammumista ennen veteen menoa. Edes selvinpäin oleminen ei yksin nimittäin riitä. Todisteena tästä ovat meidänkin muutamat ruhjeet ja avohaavat, vaikkemme juuri muuta tehneet kun kelluneet koskea alaspäin katsellen ympäröivää touhuilua. Hauskuutta nämä pienet osumat eivät kuitenkaan pilanneet ja pakkohan se on myöntää, että siinä virran mukana kelluessa oli loma-olo parhaimmillaan. Käväisipä siinä pikaisesti mielessä kuinka tälläkin hetkellä voisimme olla koto-suomessa hieman toisenlaisessa ympäristössä ja toisenlaisissa fiiliksissä. No elämä on valintoja, joten tsemppiä vaan sinne ja terkkuja! =P

Vang Viengissa voi toki tehdä myös muuta kuin vetää sieniä ja lähteä tubaamaan. Me päätimme esimerkiksi vuokrata pyörät yhdessä matkalla tapaamiemme ystävien, Andyn ja Jessican, kanssa ja lähteä tutustumaan yhteen aluuen lukuisista luolista (Tapasimme Andyn ja Jessican ensimmäistä kertaa Delhissä ja nyt osuimme sattumalta taas samaan paikkaan. Heillä on myös blogi: http://www.andyochjessica.blogspot.com/). Kohteeksi otimme luolan, joka sijaitsi Blue Lagoon nimisen paikan vieressä reilut 7 kilometriä kaupungin keskustan ulkopuolella. Vaikka luolareissu olikin meille lähinnä vain vaihtoehtoinen tapa viettää yksi päivä Vang Viengissa, oli matka jälkikäteen tarkasteltuna todellakin tekemisen arvoinen. Päädyimme nimittäin näkemään todennäköisesti tämän matkan makeimmat luonnonkiviluolat. Luolat olivat valtavan kokoisia, siellä ei ollut valoja, eikä ohjattuja reittejä. Suomessa sisäänmeno olisi taatusti ollut kiellettyä, mutta näissä maissa kieltomerkkejä harvemmin löytyy ja niinpä nämä luolat tarjosivat meille mainion mahdollisuuden päästää omat pienet Indiana Jonesit valloilleen.

Kaiken kaikkiaan Vang Vieng oli meille positiivinen kokemus, mutta ymmärrämme kyllä jos kaupunki herättää osissa ihmisissä melko negatiivisiakin tunteita. Meidän tyytyväisyytemme taustalla oli löytää jotain vaihtoehtoista Happy Waterin (=alkoholin) juomisen, Happy Menun (=huumeita sisältävät ruoka-annokset) syömisen ja Happy Tourien (=emme edes halua tietää) tilalle.

Lisää kuvia:

Laos – Vang Vieng