Matka Maailman Ympäri ja Muita Tarinoita

Hei! Olemme kirjoittaneet tähän blogiin tarinoita ja kokemuksia matkoiltamme eri puolille maailmaa. Suurin osa teksteistä on tosin kirjoitettu yhdeltä ja samalta matkalta vuonna 2010, jolloin toteutimme suuren unelmamme koko vuoden kestäneestä matkasta maailman ympäri. Samaan yhteyteen kokosimme myös laajan tietopaketin vuoden maailmanympärimatkan suunnittelusta sekä kustannuksista.

Toinen sivujemme painopiste on matkailun ohessa tärkeäksi ajanvietoksi muodostunut sukeltaminen. Olemmekin pyhittäneet sille blogistamme oman osion, jossa jaamme kokemuksiamme eripuolilla maailmaa sijaitsevista sukelluskohteista.

Blogimme päivitys keskeytyi viime kesän matkalla tietokoneemme rikkouduttua. Tarinoita on siis varastossa niin Mongoliasta, Kiinasta, Indonesiasta kuin Pohjois-Koreastakin ja tiedossa pitäisi olla tarinoita myös Israelista ja Jordaniasta. Päivittelemme arkemme lomassa blogia verkkaisesti, mutta toivottavasti saamme lopulta kaiken tänne itsellemmekin muistoksi. Meitä kannattaa tökkiä, jos mitään ei vähän aikaan kuulu =)

Marraskuussa 2012, Kirsi & Mikko

matkamaailmanympari(at)gmail.com

Mainokset